Kulta on ollut parhaiten menestyvä omaisuusluokka tänä vuonna. Sijoittaja ja kolumnisti Ruchir Sharma kirjoittaa The New York Times -lehden mielipidepalstalla kullasta ja miksi sitä ostetaan juuri nyt.

Kultaintoilijoita, siis sijoittajia, jotka uskovat kullan hinnan jatkuvaan nousuun, on pidetty pitkään finanssimaailman paranoidina marginaalina, joka ripustautuu kiiltävään omaisuuteensa suojautuakseen alati tulossa olevalta tuholta. Viime aikoina kultaintoilijoilla näyttäisi kuitenkin olevan jotain käynnissä. Kulta on ollut tänä vuonna parhaiten menestyvä perinteinen omaisuusluokka maailmassa. Sen hinta ylitti äskettäin ensimmäistä kertaa $2000 unssilta. Nyt kaikki vakavamielisistä sijoittajista märkäkorvaisiin päiväkauppiaisiin näyttävät puhuvan kullan erinomaisuudesta.

Äskettäinen 1000 ihmisen kyselytytkimus selvitti, että yksi kuudesta amerikkalaisesta osti kultaa tai muita jalometalleja kolmen edeltävän kuukauden aikana ja noin yksi neljästä harkitsi ostamista vakavasti. Suositulla Robinhood-kaupankäyntialustalla kahden suurimman kultarahaston omistajien lukumäärä kolminkertaistui tammikuusta alkaen.

Meistä kaikista näyttäisi siis tulleen kultaintoilijoita.

On houkuttelevaa määritellä kullan muodikkuuden perustuvan haluun löytää turvasatama pandemian aikana – jonkinlainen talouspaniikkireaktio, joka hälvenee kriisin väistyessä. Mutta kultamaniaa vahvistaa myös aavistus siitä, että keskuspankkien holvaama helppo raha ja hallituksen elvytysohjelmat voisivat edesauttaa inflaatiota, mikä tekee kultamaniasta huolestuttavamman taloudellisen enteen.

Vakavamieliset sijoittajat ovat aiemmin vähätelleet kultaa omaisuusluokkana, joka vain on eikä tuota korkoa. Monin tavoin kulta on kuten öljy tai rautamalmi tai muut hyödykkeet, joita kaivetaan maaperästä. Useimpien hyödykkeiden hinnat nousevat ja laskevat kausittain eivätkä kasvata arvoaan ajan mittaan.

Uskollisena vakaan arvonsäilyttäjän imagolleen epävarmuuden vallitessa muualla kulta on pystynyt parempaan kuin muut hyödykkeet, mutta investointina se ei ole kuitenkaan ollut dynaaminen. Kuluneella vuosisadalla inflaatiokorjattu kullan hinta on noussut keskimäärin vain 1.1% vuodessa verrattuna amerikkalaisiin osakkeisiin, jotka nousivat 6.5%. Jopa 10-vuotinen Yhdysvaltain valtion joukkovelkakirjalaina, jota on pidetty kaikkein riskittömimpänä omaisuusluokkana maailmassa, on tuottanut vuositasolla paremmin.

Kullassa on ollut hohtoa pääasiallisesti kovina aikoina. Sen arvo nousi 70-luvun stagflaatiossa, jolloin se jopa seitsenkertaistui ja oli korkeimmillaan $850 80-luvun alkuun mennessä. Kullan hintapyrähdys nähtiin jälleen globaalin talouskriisin jälkeen 2008, ja hinta nousi korkeimmilleen $1900 vuonna 2011, jonka jälkeen hinta liukuikin alaspäin edeltävän vuosikymmenen ajan.

Kun Fed antoi ymmärtää luopuvansa korkojen nostosuunnitelmistaan vuonna 2019, kulta aloitti uuden nousukauden. Kullan hinta on ollut historiallisesti korkeimmillaan silloin, kun korot laskevat inflaatiotason alapuolelle. Kun inflaatiokorjatut tuotot joukkovelkakirjalainoista kääntyvät negatiivisiksi, sijoittajista tuntuu turvalliselta omistaa kultaa arvonsäilyttäjänä vaikkakaan se ei tuota mitään.

Tämä on ollut käynnissä viime kuukausien aikana. Kun joukkovelkakirjalainojen korot ovat lähellä nollaa USA:ssa ja negatiivisia Euroopassa ja Japanissa, sijoittajat ovat ajaneet kullan hinnan ylös 30% edellisvuotisen 20% nousun lisäksi. Viime viikkoina hallitusten talouselvytyksen myötä kasvavat inflaatio-odotukset ovat tuoneet nousuun vielä uutta turboa.

Lisäksi osakkeiden arvo-odotusten ollessa reilusti pitkän aikavälin keskiarvojen yläpuolella, kulta vaikuttaa suhteellisen halvalta. Ja keskuspankkien painaessa rahaa jotkut näkevät kullan vakaana vaihtoehtona dollarille ja muille päävaluutoille. (Kulta vetää ylöspäin myös sen vähemmän tyylikästä sukulaista, hopeaa, mikä on nousussa epätavallisen alhaiselta tasoltaan, koska ihmiset näkevät hopean halvempana mahdollisuutena päästä kiinni samoihin trendeihin.)

Jotta kulta voisi nousta edelleen, inflaatio-odotusten täytyy kasvaa. Korkeat inflaatio-odotukset ovat suurelta osin olleet häviäviä veikkauksia edeltävän neljän vuosikymmenen aikana, mutta todennäköisyys näyttää tällä hetkellä paremmalta. Useimmat kansakunnat kasvattavat ennätyksellisesti elvytystään samaan aikaan kun vastavoimat kuten globalisaatio, jotka ovat pitäneet inflaation kurissa, ovat heikentymässä. Tavallisesti inflaation uhatessa keskuspankkien on luotettu nostavan korkojaan, mutta Fedin toimijat ovat antaneet ymmärtää, että he eivät “ajattele ajattelevansa nostaa korkoja” eivätkä odota liikahtavansa siihen suuntaan ennen vuotta 2022.

Tämä ei ole terve tilanne. Kun korot ovat näin alhaalla, raha on käytännössä ilmaista, mikä nostaa yhteiskunnallisesti arvottomien omaisuusluokkien arvoa korkeammalle kuin mitä myyjä voi odottaa niistä saavansa. Kulta on sellainen esimerkki. Laajempi riski on, että tällainen puhtaasti taloudellinen spekulaatio heikentää taloutta vetämällä pääomaa pois teollisuudesta, joka käyttäisi sen tuottavammin.

Sijoituksena kullalla ei ole mitään ihailemiani ominaisuuksia kuten innovaatio tai dynaamisuus ja sillä on monia paheita, joista en pidä kuten kaivannaisteollisuudelle tyypillinen vuokratuottoajatusmaailma. Mutta emme eläkään normaaleja aikoja. Ellei rokotetta ilmesty pian, elleivät keskuspankit lakkaa painamasta rahaa kuumeisesti ja reaalikorot ala jälleen nousta, on vaikeaa olla olematta kultaintoilija juuri nyt.

Ruchir Sharma on Morgan Stanley Investment Managementin päästrategi ja kirjailija sekä Opinion-kolumnisti. Tämä kolumni heijastelee hänen yksityisiä mielipiteitään.

Tämä teksti on suora käännös alkuperäisestä artikkelista, joka on julkaistu The New York Timesin verkkosivustolla 8.8.2020.