- ZeroHedge: SVB:stä opittua: Jos et voi koskea siihen, et omista sitä oikeasti
- Kitco: Kulta arvon mittana kasvavassa moninapaisessa maailmassa
- IMF: Kulta, hopea ja valuutan vakaus
Mitä SVB opetti: Jos et voi koskea siihen, et omista sitä oikeasti
Amerikkalaisten pankkien Silicon Valley Bankin ja Signature Bankin epäonnistumiset muistuttavat meitä hyvin tärkeästä totuudesta, kirjoittaa ZeroHedgen Tyler Durden: jos et voi koskea johonkin, et oikeasti omista sitä. Siksi on viisasta pitää ainakin osa varallisuudestaan kouriintuntuvassa muodossa, kuten kultana ja hopeana, joko suoraan omassa hallussa tai vähintään säilytettynä turvallisessa, tarkoitukseen sopivassa, vakuutetussa varastossa.
SVB:n ja Signature Bankin tallettajia kuitenkin onnisti: Yhdysvaltain hallitus on äskettäin antanut säännöksiä vakuuttamattomien talletusten kattamiseksi. Maaliskuussa nähtiin siis, että myös Yhdysvaltain pankkijärjestelmä on altis romahdukselle. Kreikassa hallitus sulki finanssikriisin aikana pankkeja ja takavarikoi joitakin pankkitalletuksia.
Monelle tympeä salaisuus on, että pankit eivät pidä tallettajan rahoja holveissaan vaan lainaavat niitä muille ihmisille. Yhdysvalloissa rahoituslaitoksilla on käteistä vain niin paljon, että se riittää kattamaan murto-osan niiden talletuksista. Jos liian moni ihminen tulee pankkiin vaatimaan rahojaan samaan aikaan, pankilla ei ole tarpeeksi varoja kattamaan kaikkia nostoja.
Kultaan ja hopeaan ei liity vastapuoliriskiä. Ne ovat konkreettista omaisuutta, jota voi koskettaa. Niitä voi ostaa ja myydä kaikkialla maailmassa ja niiden arvo tunnustetaan maailmanlaajuisesti. Vaikka kullan tai hopean hinta voi laskea, se ei koskaan laske nollaan. Jalometallit eivät voi laiminlyödä maksujaan, ne eivät voi syyllistyä petoksiin, saatika mennä konkurssiin.
Kulta arvon mittana moninapaisessa maailmassa
Vaikka vain noin 7 prosenttia maailmanlaajuisesta kullan kysynnästä käytetään teollisissa sovelluksissa, sillä on kuitenkin olennainen rooli yhteiskunnassa ja rahoitusmarkkinoilla, kirjoittaa Kitcon Neil Christensen. Hän viittaa Agora Financialin jalometalliasiantuntija Byron Kingin haastatteluun Kitco Newsissä, jossa King väittää, että hillittömien valtionmenojen ja matalien korkojen aikakausi on tuhonnut fiat-valuuttojen arvon maailmanlaajuisesti.
Hän lisää, että maailma tuntee nyt yli kymmenen vuotta jatkuneen löysän rahapolitiikan vaikutukset nahoissaan, sillä inflaatio on edelleen sitkeän korkea. Vaikka inflaatio on heikentänyt merkittävästi kuluttajien ostovoimaa, King sanoi, että ongelma on paljon suurempi kuin vain nousevat kustannukset.
”Jos inflaatiota ei saada kuriin, menetetään kyky suunnitella tulevaisuutta. Ehkä 50% maailmankaupasta käydään USA:n dollareina, 25% juanina, 10% euroina ja loput simpukankuorina tai vastaavina”, hän sanoi. ”Kun kaikki lopulta täsmäytetään, kulta saattaa olla se keino, jolla se tehdään.”
Kingin mukaan sijoittajat ja kuluttajat voivat jo nyt nähdä moninapaisen valuuttamarkkinan alun, kun Kiina jatkaa kullan ostamista. Kiinan keskuspankin päivitettyjen tietojen mukaan se osti helmikuussa 24,9 tonnia kultaa. King sanoi epäilevänsä, että Kiinan hallituksella on hallussaan paljon enemmän kultaa kuin mitä virallisissa luvuissa ilmoitetaan. Hän huomautti, että Kiina on maailman suurin kullan tuottaja ja monet kaivokset ovat valtionyhtiöiden hallinnassa.
Vihreään energiaan siirtyminen kriittisten metallien kysyntä ja globalisaation hiipuminen ovat kaksi merkittävää suuntausta, jotka nostavat kuluttajahintoja, King sanoi. Hän lisäsi, että tässä ympäristössä keskuspankit, joita Federal Reserve johtaa, voivat tehdä vain vähän inflaatiota viilentäviä toimia. Kingin mukaan keskuspankin tulisi viedä korot vähintään 10 prosenttiin, jos se todella haluaisi viilentää taloutta.
Kaksimetallikannan historiasta
Kansainvälisen valuuttarahaston (IMF) Johannes Wiegand on kirjoittanut laajan katsauksen kaksimetallikannasta – bimetallismista – sekä valuutan vakauden merkityksestä.
Vuosi 1873 oli käännekohta rahan historiassa. Heinäkuussa vastaperustetun Saksan keisarikunnan valtakunnanoikeus (Reichstag) korvasi joukon hopeapohjaisia valuuttoja kultamarkalla. Pian sen jälkeen syyskuussa Pariisin rahapaja rajoitti hopeakolikoiden liikkeeseenlaskua, mikä lopetti Ranskan vuosikymmeniä ylläpitämän kulta-hopea -kaksoisstandardin.
Maailmanlaajuinen bimetallismi
Valuuttajärjestelmät 1800-luvulla toimivat hyvin eri tavalla kuin nykyiset rahajärjestelmät. Raha oli sidottu jalometalleihin. Kolikot lyötiin jalometalleista, ja paperirahaa voitiin vaihtaa jalometalleihin taattuun vaihto-arvoon. 1800-luvun alussa useimmat maat sitoivat valuuttansa hopeaan – paitsi Yhdistynyt kuningaskunta ja 1830-luvun puolivälistä alkaen Yhdysvallat, jotka käyttivät kultaa. Tämä oli globaalin bimetallismin eli kaksimetallikannan aikaa.
Greshamin laki
”Greshamin lain” mukaan kiinteiden valuuttakurssien järjestelmissä ”huono raha ajaa pois hyvän”. Bimetallismin tapauksessa se toimi seuraavasti: rahapaja vahvisti kahden valuuttametallin suhteellisen hinnan. Jos toisen metallin tarjonta lisääntyi – esimerkiksi uusien löytöjen tai kyseisen metallin demonisoimien valuuttauudistusten vuoksi – sen markkinahinta yleensä laski, mikä kannusti tuomaan kultaharkkoja rahapajalle ja vaihtamaan ne erikoisrahaksi hintatakuun hyödyntämiseksi. Vastaavasti toinen, nyt niukempi metalli vedettäisiin pois liikkeestä.
Bimetallismi 1860-luvulla
Miten bimetallismi sitten säilyi käytössä 1860-luvulla näiden vaikeuksien vuoksi? Vuonna 1867 keisari Napoleon III järjesti Pariisissa kansainvälisen valuuttakonferenssin, jossa etsittiin vaihtoehtoja. Se antoi ei-sitovan suosituksen kultaan perustuvasta maailmanlaajuisesta valuuttajärjestelmästä. Ranska näytti itse johtavan maailmaa pois bimetallismista.
Suosituksen antaminen oli yksi asia, mutta sen toteuttaminen oli eri asia – eikä vähiten Ranskalle itselleen. Siirtyminen kultaan edellytti, että Ranskan hopeakolikoista piti päästä eroon.
Saksan uudistus
Asetelma muuttui perusteellisesti vuonna 1870. Preussin johtama Saksan liittouma voitti Ranskan ja Preussin sodan, mikä johti Napoleon III:n kukistumiseen, kolmannen tasavallan syntyyn ja Saksan keisarikunnan perustamiseen. Preussin joukot miehittivät Pariisin ja vetäytyisivät vasta, kun Ranska olisi maksanut suuren korvauksen, joka oli maksettava muun muassa hopeana.
Ranska ei voinut nyt luopua bimetallismista, sillä hopean demonetisointi heikentäisi sen maksukykyä ja suvereniteetin palauttamista. Tämä merkitsi sitä, että Berliinin päättäjillä oli vapaat kädet jatkaa valuuttauudistusta – mutta vain siihen asti, kunnes Ranska oli maksanut korvauksen.
Bimetallismin purkaminen
Ranska maksoi korvauksen viimeisen erän 5. syyskuuta 1873 – kaksi tähän asti tuntematonta joukkovelkakirjalainaa oli mahdollistanut maksun paljon aiemmin kuin alun perin oli odotettu. Seuraavana päivänä Pariisin rahapaja rajoitti hopeakolikoiden liikkeeseenlaskua ja rikkoi näin ollen bimetallisidoksen.
Tämä toimenpide oli odottamaton. Ranska olisi voinut ylläpitää bimetallismiaan myös Saksan, Alankomaiden ja Skandinavian valuuttauudistusten jälkeen, jos se olisi hyväksynyt suuremman osuuden hopeakolikoista. Miksi sitten altistaa itsensä ja koko maailman rahapoliittiselle epävakaudelle? Toimenpide vaikutti niin itsetuhoiselta, että Flandreau epäili sen motiiviksi kostopolitiikkaa, revansismia.
Jälkiseuraukset ja oppiläksyt
Usein unohdetaan, että kultakannan alkuvuodet olivat rankkoja. Uudessa kultaryhmittymässä jatkuva deflaatio nosti reaalikorkoja, jotka rasittivat voittoja ja investointeja. Velallisten ja velkojien välille puhkesi jakoristiriitoja, jotka myrkyttivät poliittisen ilmapiirin. Yleisölle valkeni pian, että 1870-luvun alun rahapoliittisilla päätöksillä oli jotakin tekemistä tämän kanssa.
Bimetallismi toimi moitteettomasti niin kauan kuin taloudellinen ympäristö oli vakaa ja kun yksi maa – Ranska – pystyi pitämään sitä yllä. Jatkuvampi ylläpito olisi kuitenkin vaatinut laajaa kansainvälistä yhteistyötä, ja tässä epäonnistuttiin surkeasti. Yhteistä nykypäivän rahapolitiikalle on rahan vakauden ylläpitopyrkimys, mikä on tärkeää yhteisen hyvän, rauhan ja yleisen vakauden säilyttämiseksi.
Kuva: IMF